Viime lukuvuoden vaihto-oppilaana viettänyt Kaisa Kettunen kertoo, kuinka selviydytään Australian helteistä.

Kaisa ja hänen aussiperheensä. Kuva: Kaisa Kettunen.
Brisbanen lentokentälle saavuttuani olo oli mahtava: vihdoin täällä, etelän auringon alla. Riemu ja innostus kokivat kolauksen astuessani ovista ulos sademetsäilmastoon. Silloin tiesin, että tulevat neljä kuukautta olisivat oman elämäni ”Selviytyjät”-koettelemus. Opin kokemuksen kautta elämään Australian puolen sataa Suomea korkeammassa lämpötilassa ja kyseisen maan muissa omituisissa olosuhteissa.

Surfaus ja Australia kuuluvat yhteen. Kuva: Kaisa Kettunen.
Tee siis näin: herää aamulla kukonlaulun aikaan ja tee päätös päivän agendasta. Rentoa päivää halajaville suosittelen pikaista suoriutumista uima-altaaseen ja siellä pysymistä päivälliseen asti. Ruoka on paras syödä terassilla, jotta voi pitää uimapuvun vielä päällä ja hypätä altaaseen viimeisen haarukallisen jälkeen.

Kaisa paraatia katsomassa ystävänsä kanssa. Kuva: Kaisa Kettunen.
Jos vaatekaapissa on vielä tilaa, karauta suoraan ostoskeskukseen ja vietä retkipäivä kolme kertaa Jumbon kokoisessa rakennuksessa. Tämä vaihtoehto tarjoaa laajan variaation hyviä puolia, kuten ilmaisen pysäköinnin ostettuasi tavaraa yli 200 dollarilla, elokuvalippuja mitättömään hintaan sekä hamstrattavia ilmaisnäytteitä joka paikasta. Jos asia on niinkin hullunkurisesti, ettei kaappiisi vain millään ilveellä sovi yhden yhtä vaatekappaletta, on ostoskeskuksessa sekin hyvä puoli, ettei ilmastoinnista tarvitse maksaa penniäkään. Lisäksi ruoka on fantastista.

Pelikaanit ottavat rennosti hellepäivänä- Kuva: Kaisa Kettunen.
Kolmas ja kaikkein hulluin vaihtoehto on tarkoitettu vain rohkeille ja kokeneille: ulkoilmaretket. Australiassa on vaihtoehtoja pilvin pimein ja joka makuun. Mitä ihmeellisimpiä eläimiä pääsee näkemään Australia Zoossa ja mikäli ikuinen unelmasi on ollut lounastaa kenguruiden kanssa tai halailla koalaa, tämä on varmasti paikkasi! Luontohöperöille suosittelen roadtrippiä vuorille tai kultarannoille. Jos niin ihanasti sattuu, että tiesi johtaa jostain kumman syystä pohjoiseen Sunshine Coastille tai vaihtoehtoisesti etelään Gold Coastille, varaa muitta mutkitta surffauksen alkeistunti ja ota ilo irti aalloista ja auringonpolttamista. Jos olet “onnekas”, saatat törmätä meduusaankin. Tässä tilanteessa ota minusta mallia ja juokse kiljuen rantaan hengenpelastajien armoille.

Kyllä, siellä on kenguruita! Kuva: Kaisa Kettunen.
Kun kohtalokas lähdön päivä viimein koittaa ja on aika hyvästellä rakkaaksi käyneet ihmiset, on raastavaa tiedostaa, että välille tulee kertymään vähintään kahdeksan tunnin aikaero ja yli 30 tunnin lentoetäisyys. Nykyajan teknisistä keksinnöistä yksi jos toinenkin helpottaa kommunikaatiota paluun jälkeen. Etanapostikin toimii edelleen ja ilahduttaa aivan omalla tavallaan.
Teksti ja kuvat Kaisa Kettunen