R.A.E. räyhää ja rokkaa

Perjantaina 28.4. Tiluun saapuu esiintymään räyhäkäs ja anteeksipyytelemätön mimmiduo R.A.E. Kuvion tekee kiinnostavaksi se, että toinen jäsenistä on entinen tilulainen. Kannattaa tutustua ja katsoa video!

Rae kyykky

Huumorintaju yhdistää Sania (vasemmalla) ja Emiliaa. Kuva: Nelly Tatti.

Juuri ennen vappua Tilussa avataan uusi Living Lab -luokka, jossa testataan uudenlaista oppimistilaa. Avajaisia tulee juhlistamaan R.A.E.-niminen bändi, jonka syntytarina on kiinnostavaa kuultavaa. R.A.E. esiintyy myös vappugaalassa.

Tilussa 2000-luvulla opiskellut Emilia Rinne julkaisi syksyllä 2016 debyyttisinglensä Annetaan kaiken mennä feat. Veli Hiidenmaa, jonka yhteydessä lanseerattiin somekampanja duoparin löytämiseksi.

– Mitä enemmän mulle on kertynyt kokemusta yhteistyökuvioista musa-alalla, sitä paremmin aloin hahmottaa, että juuri niistä saan parhaat kiksit. Mulle alko kehittyä koko ajan vahvempi mutu, että mun paikka olis nimenomaan mimmiduossa, ja koska en puskaradion kautta löytänyt sopivaa duoparia, iskin ilmoituksen someen, Emilia Rinne muistelee.

Sani Valoranta huomasi ilmoituksen fiidissään ja otti yhteyttä Emiliaan. Muutaman tapaamisen jälkeen oli selvää, että Sani on juuri se oikea tyyppi. Yhteistyö tuntemattoman ihmisen kanssa on aina suuri seikkailu ja jopa pelottava asia, mutta Sanin ja Emilian kemiat kolahtivat heti hyvin yhteen.

– Samanlainen huumorintaju on yhdistänyt mua ja Emiliaa alusta asti ja kantanut myös alun haasteiden yli. Yhdessä säveltämisen ja keikkailun myötä olemme kuitenkin tutustuneet toisiimme paremmin, ja pystymme hyödyntämään kummankin luontaisia vahvuuksia. Yhteinen kieli selkeytyy kappale kappaleelta, Sani Valoranta kertoo.

Bändin musiikissa yhdistyvät muun muassa pop, R’n’B ja hip-hop. Laulukielenä on kuitenkin virkistävästi ensimmäinen kotimainen, ja sanoituksissa ei sensurointia harrasteta. Biiseissä eletään hetkessä ja bailataan täysillä – naisnäkökulmaa unohtamatta.

– Meidän musa on menossa koko ajan uhmakkaampaan ja tavallaan röyhkeämpään suuntaan, eikä pyydetä anteeksi mitään keltään! Saa nähdä, mihin tää tästä vielä menee, ehkä meillä tulee vielä joku herkempikin vaihe, mutta nyt ainakin on sellainen vähän skitso meininki, Emilia kuvailee.

Rae portaat

Sani ja Emilia löysivät toisensa somekampanjan kautta. Kuva: Nelly Tatti.

Uudet biisit ja sanoitusten teemat syntyvät yhteistyössä. Tyylillisesti mikään ei ole kiellettyä, vaan kaikkea voi kokeilla. Brainstormauksen keskellä läppä lentää välillä varsin hulvattomasti.

– Työskentelytapamme hakee vielä muotoaan, jos se nyt koskaan edes ottaa vakiintuakseen. Uusimmissa kappaleissa yhdistyy spontaani sekoilu ja kurinalainen työstäminen: kappale saattaa saada punaisen lankansa jostain aivan poskettomasta heitosta, jonka ympärille rakennetaan kokonaisuus huolellisesti valituilla yksityiskohdilla, Sani kuvailee biisien syntyprosessia.

Tilusta maailmalle

Emiliä Rinteelle esiintyminen Tilussa on samalla paluu vanhaan lukioon. Emppu muistaa edelleen, kuinka viimeinen ruokavuoro aiheutti kohtuutonta kärsimystä. Myös bändikurssin kommellukset ovat jääneet elävänä mieleen. Lukion jälkeen Emilia vietti välivuotta ja mietti, uskaltaisiko katsoa musakortin loppuun asti.

– Päätin uskaltaa, ja parin kansanopistovuoden, teoria-ja laulututkinnon, levy-yhtiössä suoritetun työharjoittelun ja kahden aktiivisesti keikkailleen bändikokoonpanon jälkeen oon edelleen samalla tiellä. Ja palo musiikkiin ei näytä ainakaan laantumisen merkkejä.

Emilialla on myös tarjota neuvoja nykyisille tilulaisille, jotka haaveilevat musiikkiurasta. Hänen mukaansa kannattaa rohkeasti poimia kaikki kiinnostava ja hyödyllinen Tikkurilan lukion laajalta kurssitarjottimelta.

– Valitkaa Tilun runsaasta musakurssivalikoimasta itsellenne niin paljon kun pystytte! Ja pidentäkää opintoja ihan surutta neljänteen vuoteen, jos siltä tuntuu. Maailma venaa kyllä sen aikaa. Satsatkaa aikaa siihen, mikä on tärkeintä, ja jos se on se musa tai taide, niin mun mielestä on ajan haaskausta kirjoittaa ylimääräisiä aineita ylppäreissä, Emilia pohtii.

Festarit houkuttelevat

Emilia ja Sani katsovat tulevaisuuteen valoisin mielin. Julkisuus on kohdellut heitä hyvin, eivätkä he ole törmänneet negatiivisiin ilmiöihin.

– Toistaiseksi ei oo vielä tarvinnut kulkea aurinkolasit silmillä, mutta kai sitä sekoilua ja pelleilyä pitää jossain vaiheessa vähän rajoittaa, jos porukka alkaa hirveesti tunnistamaan. Ehkä me hankitaan peruukit ja lähetään radalle ihan merjoina, ni kukaan ei tunnista, ja sit voi rauhassa antaa mennä, Emppu nauraa.

Rae pystyssä

Bändin uusi biisi on nimeltään Nyt se puhelin pois. Ronski ja ironinen kappale ilmestyy vappuviikolla 2017. Kuva: Nelly Tatti.

Entä mikä olisi unelmienne esiintymispaikka?

– Siis tietysti Tikkurilan lukion vappu-gaala, haloo! Mutta jos ei sitä lasketa, niin kyl ne noi isot kesäfestarit on, Sani ja Emilia toteavat.

Kumpikin on selvästi sitoutunut R.A.E.-bändiin. Viiden vuoden päästä he näkevät itsensä edelleen duon jäseninä – joko maakunnissa rundilla tai studiossa uutta materiaalia työstämässä. Emilia pukee sanoiksi fiiliksensä:

– Mun mutu oli oikeassa: tää ON siisteintä, mitä oon musiikillisesti koskaan tehnyt!

Teksti: Antti Pentikäinen

Katso musavideo! Sä vastaan sä on R.A.E.-bändin ensimmäinen yhdessä tehty biisi. Se julkaistiin tammikuussa 2017. Videon ohjasi Maria Mihhailova ja leikkasi Max Lapinsuo-Sylwén.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s