Moni tilulainen on seurannut kiinnostuneena kakkoskerroksen Romppu-luokan muuntumista perinteisestä tietokoneluokasta uudenlaiseksi oppimistilaksi. Mistä oikein on kysymys?

Living Labissa oppiminen on rennompaa. Kuva: Antti Pentikäinen.
Tikkurilan lukio on mukana ainutlaatuisessa hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää maailman paras oppimistila. Living Lab on paikka, jossa kokeillaan uusinta opetusteknologiaa sekä tilaratkaisuja ja kalusteita. Siellä voidaan siis testata, oppiiko mukavalla sohvalla paremmin kuin pulpettirivissä, ja luovatko viherkasvit oikeasti viihtyisyyttä.
Tavallisia oppitunteja ei kannata sellaisenaan siirtää uudenlaiseen tilaan, vaan opettajat saavat kokeilla uudenlaisia pedagogisia lähestymistapoja. Hyvä idea voisi olla kysyä myös opiskelijoilta, miten he haluaisivat uutta tilaa hyödyntää.

Puoli tuntia ennen avajaisia Jarmo Palola ottaa esiin imurin ja viimeistelee Living Labin juhlakuntoon. Kuva: Antti Pentikäinen.
Hanketta on Tilun puolelta luotsannut alusta asti kuvataideopettaja Jarmo Palola.
– Pääsimme mukaan usean yrityksen yhteenliittymään, joka halusi kehittää uudenlaisia ratkaisuja kouluihin. Living Labia ovat olleet mukana kehittämässä muun muassa Microsoft, Lenovo, Lekolar, Tilassa Oy sekä Vantaan sivistystoimi, Palola kertoo.

Living Lab tarjoaa muunneltavan oppimistilan. Kuva: Antti Pentikäinen.
Kaikista Vantaa lukioista kokeilupakaksi valikoitui Tilu osittain siksi, että täällä oli jo aloitettu kolmoskerroksen Audio-luokan muuttaminen niin sanotuksi digiluokaksi.
– Tilussa on totuttu kokeilemaan uusia juttuja, ja myös hyvä sijainti vaikutti asiaan, Palola pohtii.
Sijainnilla on merkitystä, sillä kehittäjät odottavat vierailijoita kaikkialta maailmasta. Lentokentältä hurauttaa Kehärataa pitkin Tiluun muutamassa minuutissa, ja vieraat pääsevät tutustumaan Living Labiin ja sen käyttäjiin.
Vaikka yritysten yhteistyö on ollut mullistavaa, yksi hankkeen hienoimmista piirteistä on se, että opiskelijat ovat olleet mukana kehitystyössä alusta asti.
– Esimerkiksi abiturientti Joona Koivula käytti monissa kokouksissa tärkeitä puheenvuoroja. Ja käyttäjien kokemuksia kaivataan jatkossakin.

Living Labin avajaisissa juuri ennen vappua puhui muun muassa kasvatuspsykologian professori Kirsi Lonka. Lauri Kalo säätää mikrofonia. Kuva: Antti Pentikäinen.
Living Lab ei suinkaan ole valmis, vaikka se onkin jo aktiivisessa käytössä. Se on elävä koelaboratorio, jossa pyritään luomaan maailman paras oppimistila – ei sen vähempää! Tila muuttuu ja kehittyy käyttäjien kokemusten mukana.
– Minä ajattelen niin, että vasta kymmenen vuoden kuluttua nähdään, onko hanke ollut järkevä. Silloin vasta selviää, onko kaikella tällä työllä ollut vaikutusta pedagogiikkaan, Jarmo Palola visioi.
Ja niinhän se on: tärkeintä ja hauskinta on oppiminen!
Teksti: Antti Pentikäinen
Tämän jutun laajennettu versio ilmestyy kevään vuosikertomus-Hälyssä.
Microsoftin juttu Living Labista.
Vantaan Sivistystoimen Living Lab -blogi.
Ylen juttu Living Labista.
NÄIN LIVING LAB SYNTYI
Perinteinen tietokoneluokka muuntui uuden sukupolven oppimistilaksi muutamassa kuukaudessa.

1. Romppu oli aikaisemmin perinteinen tietokoneluokka suurinen pöytineen. Kuvassa koneet on jo ehditty kantaa pois. Kuva: Antti Pentikäinen.

2. Romppu tyhjennettiin vuodenvaihteessa vanhoista kalusteista ja rakenteista. Kuva: Antti Pentikäinen.

3. Varialaisten ammattitaitoa tarvittiin mm. piirustusseinän maalaamisessa. Kuva: Antti Pentikäinen.

4. Uudet kalusteet kasassa. Mitähän tästä tulee… Kuva: Antti Pentikäinen.

5. Uuden tilan ja kalusteiden idea alkaa vähitellen hahmottua. Kuva: Antti Pentikäinen.

6. Tilaa koekäytettiin jo ennen virallisia avajaisia. Kuva: Antti Pentikäinen.

7. Vihdoin käytössä! Living Lab tarjoaa tavallista luokkaa monipuolisemmat mahdollisuudet järjestellä tilaa. Kuva: Antti Pentikäinen.
Päivitysilmoitus: Tikkurilan lukion tulevaisuuden oppimistila LivingLab·