Henkistä kriisinkestävyyttä oppimassa

”Sanasta turvallisuus tulee usein mieleen lähinnä poliisi, pelastuslaitos, puolustusvoimat ja sen sellaiset. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut, että turvallisuus on niiden lisäksi paljon muutakin.” Tilun kakkosluokkalainen Ria Ryynänen kertoo kokemuksistaan turvallisuuskurssilla.

Sotilaat

Kaupunkijääkäreiden hyökkäysharjoitus miehitettyyn rakennukseen. Kuva: Ria Ryynänen.

Turvallisuus tarkoittaa myös esimerkiksi hyviä yöunia, taidetta, tasa-arvoa, mediaa ja sananvapautta sekä päivittäistä koulun lounasta. Kiitos tästä kuuluu huhtikuun lopulla järjestetylle kolmepäiväiselle maanpuolustuskorkeakoulun erikoiskurssille, jolle sain kunnian osallistua. Kurssin aiheena oli kokonaisturvallisuus ja ihmisen henkinen kriisinkestävyys. Aiheita käsiteltiin kurssilla monin eri tavoin ja monista eri näkökulmista.

Kurssilla painotettiin erityisesti nuorten vahvaa asemaa ja osallisuutta kriisinkestävän Suomen rakentajina, ja siksi kurssille haluttiin mukaan myös meitä nuoria. Meidän koulustamme kurssille lähti kaksi edustaa, minä sekä lukiomme turvallisuus- ja kriisityöryhmän puheenjohtaja, tuttavallisemmin uskonnon ja terveystiedon opettajamme Maijaleena Kupiainen.

Kurssin ensimmäinen päivä käsitteli puolustusvoimien ja varusmiespalveluksen osallisuutta turvallisuuden ja kriisinkestävyyden rakentajana. Päivä piti sisällään mm. turvallisuuskomitean ja puolustusvoimien luentoja ja keskustelupaneeleita sekä vierailun Santahaminan sotilasalueella, jossa pääsimme tutustumaan varusmiesten koulutukseen tarkemmin taisteluesitysten ja luentojen merkeissä. Lisäksi pääsimme myös seuraamaan varusmiesten opetusta virtuaalisessa oppimisympäristössä. Päivä päättyi maanpuolustuskorkeakoulun juhlasalissa huikeaan kolmen ruokalajin illalliseen.

Maisema

Santahaminan varuskunnan harjoitusalueen maisemia. Kuva: Ria Ryynänen.

Seuraava päivä alkoi luennolla, joka käsitteli kriisinkestävyyttä niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Luennon aikana esiin nousi vahvasti esimerkiksi yöunien, riittävän ravinnon saannin sekä ystävien tärkeys jokapäiväisessä elämässä. Näitä asioita pohdittiin luennon jälkeen yhdessä pienryhmissä kahden kysymyksen kautta; mitä on henkinen kriisinsietokyky sekä miten ja ketkä sitä voivat edistää.

Iltapäiväksi siirryttiin Kansallisoopperaan, jossa käsiteltiin kulttuurin merkitystä turvallisuudessa ja kriisinsietokyvyssä. Kansallisoopperalla meille oli luennoimassa mm. taiteen, historian, musiikin, elokuvien ja tarinoiden kerronnan tärkeydestä Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi sekä maailmankuulu suomalainen elokuvaohjaaja Aku Louhimies. Ilta huipentui jälleen upeaan illalliseen, jonka jälkeen pääsimme vielä katsomaan erästä oopperanäytöstä.

Sota

Varusmiesten ammuntanäytös Santahaminassa. Kuva: Ria Ryynänen.

Kurssin kolmas ja samalla viimeinen päivä liittyi vahvasti myös kulttuuriin. Päivän teemana oli opetuksen, erilaisten kansalaisjärjestöjen, kirkon sekä median ja informaation vaikutus kansan turvallisuuteen ja kriisinkestävyyteen. Luennoimassa oli väkeä mm. Helsingin Sanomista, opetushallituksesta ja kirkosta. Luentojen jälkeen pääsimme haastamaan luennoitsijoita paneeleissa. Päivän lopuksi osallistujille jaettiin todistukset ja kurssi päättyi siihen.

Kokonaisuutena kurssi oli erittäin monipuolinen ja opettavainen. Kirjavan osallistujajoukon ansiosta kurssilla pääsi myös tutustumaan ihmisiin, joihin ei olisi muussa tapauksessa koskaan edes törmännyt. Monipuolinen ohjelma puolestaan mahdollisti tutustumisen moniin eri asioihin, kuten varusmiespalvelukseen tai oopperatalon toimintaan.

Teksti: Ria Ryynänen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s