Hullu tiedemies ja muita muusikoita

Tikkurilan lukion bändi-illassa seitsemän erilaista bändiä esiintyi Kulttuurikeskus Vernissassa torstai-iltana. On aivan pakko sanoa: tunnelma oli maaginen ja bändit jälleen loistavia!

Ilpo3

Ilpo Numminen laitteidensa keskellä. Kuva: Antti Pentikäinen.

Illan aloitti salaperäisesti nimetty ”Esitys”, joka paljastui matemaattisia aineita opettavan Ilpo Nummisen projektiksi. Hänellä oli pöydällinen elektroniikkaa, jota manipuloimalla Ilpo loihti saliin kiehtovaa sihinää, särinää, suhinaa ja muita ääniä. Tuntui kuin hullu tiedemies olisi tehnyt kokeitaan laboratoriossaan! Hypnoottinen kokemus täydentyi salaperäisellä videolla. Kokemus oli hypnoottinen ja meditatiivinen. Se sai yleisön pohtimaan, mitä musiikki ja ääni oikeastaan ovat ja kuinka ne vaikuttavat kuulijaan. Vaikuttavaa kamaa!

Muut esitykset olivat perinteisempiä, mutta yhtä kaikki laadukkaita. Alla on kuvakavalkadi illan kaikista esiintyjistä. Jos missasit torstain bändi-illan, niin ensi vuonna ei kannata tehdä samaa virhettä!

Teksti: Antti Pentikäinen

Ilpo2

Ilpo Numminen. Kuva: Antti Pentikäinen.

Ilpo1

Anna sen soida, Ilpo! Kuva: Antti Pentikäinen.

Amanda3

Amanda & Maris Combo lavalla. Kuva: Antti Pentikäinen.

Amanda4

Amanda & Maris äänessä. Kuva: Antti Pentikäinen.

Amanda2

Amanda & Maris Combon soundissa kuuluivat myös jouset. Kuva: Antti Pentikäinen.

Amanda1

Amanda & Maris Combo Vernissan komeissa valoissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Fivesouls1

Five Soulsin soundi kiehtoo. Kuva: Antti Pentikäinen.

Fivesouls5

Five Soulsin esitystä – kuten muidenkin bändien – kuvattiin ahkerasti. Kuva: Antti Pentikäinen.

Fivesouls3

Kalle rummutti muun muassa Five Soulsissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Fivesouls2

Five Souls parrasvaloissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Saxpistols1

Sax Pistols oli iso poppoo. Kuva: Antti Pentikäinen.

Saxpistols3

Sax Pistolsin solistina lauloi Maija. Kuva: Antti Pentikäinen.

Saxpistols5

Sax Pistols on täynnä taitavia muusikoita. Kuva: Antti Pentikäinen.

saxpistols2

Sax Pistols vauhdissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Questionmark1

Aino Question Markin solistina. Kuva: Antti Pentikäinen.

Questionmark4

Question Mark lavalla. Kuva: Antti Pentikäinen.

Questionmark3

Question Mark musisoi. Kuva: Antti Pentikäinen.

Questionmark2

Question Mark. Kuva: Antti Pentikäinen.

Abigband2

Abig Band taisi olla illan suurin kokoonpano. Kuva: Antti Pentikäinen.

Abigband1

Abig Band lauloi kappaleen Kun tänään lähden. Kuva: Antti Pentikäinen.

Abigband3

Abig Band loi hienon mutta haikean tunnelman. Kuva: Antti Pentikäinen.

Abigband4

Abig Bandissa oli voimaa! Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu5

Abeista koostuva Radio Rapu on toiminut jo pitkään. Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu3

Rapu-Eero kitaroi. Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu6

Radio Rapua on kuultu lukuisia kertoja Tilun tilaisuuksissa ja juhlissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu7

Rapu-Jaan ja Rapu-Saaruski vetävät tyylikkäästi. Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu2

Oke Radio Ravun rummuissa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu1

Viimeisen biisin ajaksi osa rapulaisista siirtyi katsomoon. Kuva: Antti Pentikäinen.

Radiorapu4

Radio Rapu illan viimeisen kappaleen kimpussa. Kuva: Antti Pentikäinen.

Erkki

Illan juonsi musamaikka Erkki Ylimäki. Kuva: Antti Pentikäinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s