Ahdistaa, rintaa puristaa, on vaikea hengittää. Onko minulla nyt korona? Tuskin. Moni meistä on kokenut ahdistusta tänä keväänä. Abeille ja pidentäjille vallitseva tilanne on ollut erityisen vaikea.

Maaliskuun 13. päivänä saivat tämän vuoden kirjoittajat rehtorilta tuskastuttavan Wilma-viestin, jossa kerrottiin joidenkin YO-kokeiden aikaistamisesta viikolla. Monelle tämä tarkoitti jopa viiden kokeen tekemistä viidessä päivässä! Aikaa ei jäänyt lepäämiselle, ja viime hetken kertaukset jäivät lyhyeen.

Tämä on nyt onneksi takanapäin, mutta huoli siitä, miten tämä vaikutti kokeen suorittamiseen oli vahvasti läsnä lopullisten tulosten saapumiseen asti. Ylioppilastutkintolautakuntakaan ei luvannut, että poikkeustilanne vaikuttaisi positiivisesti arvosteluun, vaan kokeet arvosteltiin normaaliin tapaan. Valkolakki vaikutti pitkään vain kaukaiselta haaveelta, mutta tuntuisiko lakin saaminen edes miltään, jos emme pystyisi järjestämään lakkiaisia tämän kevään ylioppilaille?

Valkolakki vaikutti pitkään vain kaukaiselta haaveelta.

Kaiken tämän päälle kaikki Vantaan lukiot siirtyivät etäopetukseen vain muutama viikko ennen päätösviikkoa – vieläpä keskellä viimeistä YO-koeviikkoa. Monet abit ja pidentäjät tekivät vielä viime tingassa kursseja saadakseen edes lukion oppimäärän suoritettua. Opettajillekin tilanne oli hermoja raastava, kun yhtäkkiä piti keksiä kursseille vaihtoehtoinen suoritustapa ja valmistaa oppilaita tuleviin kokeisiin.

Monelle koulu on ollut lähes ainoa tapa olla sosiaalinen, ja kevään ajan ainoa asia, mitä voimme tehdä, oli istua kotona. Ahdistavaa! Osa asuu vielä kotikotona, ja kun vanhemmat ja muut perheenjäsenet pakotetaan olemaan samassa tilassa ilman pakomahdollisuutta ulkomaailmaan, voivat seuraukset olla kovia. Perheriitoja toisensa perään, muiden naamat ärsyttivät, tuntui kuin seinät olisivat kaatuneet päälle. Kavereita ei saanut tavata, ulkona käyminen oli vain maastossa haahuilua ja elämä oli muutenkin hyvin rajoitettua. Edes mökille saati Uudenmaan ulkopuolelle ei päässyt.

Arkipäivät koostuivat monella pitkistä nokosista, joiden välissä vain syötiin ja käytiin tarpeilla ja ehkä vähän opiskeltiin. Ehkä. Elämä tuntui tylsältä ja tyhjältä. Netti pursusi keinoja välttää näitä tunteita. Minulle silti rutiineista kiinni pitäminen oli kaikkein tärkeintä.

Myös neuvoja tarjottiin joka paikassa kärkkäästi.” Herää aamulla samaan aikaan kuin heräisit kouluaamuisin, syö aamupala ja suunnittele päivääsi jotakin tekemistä, oli se sitten pikainen käynti lähikaupassa taikka videopuhelu ystävien kanssa. Älä jää yksin murehtimaan tilannetta vaan pyri olemaan sosiaalinen tilanteen sallimissa rajoissa. Käy haukkaamassa raitista ilmaa päivittäin.” Hyviä neuvoja.

Onneksi tämä kaikki on vain väliaikaista, ja kun toimimme kaikki yhdessä, on tämä (toivottavasti) ohi nopeammin. Kaikki koulunkin toimet koronaa vastaan on tehty vain sitä varten, että meidän oppilaiden ja opettajien terveys ja koulunkäynti turvataan.

Koronakevät, toukokuu ja myös lukiourani ovat nyt loppumassa. Loppuiko maailma, kuten mediassa peloteltiin pitkin kevättä? Ei loppunut. Kaiken lisäksi minusta tuli ylioppilas ja elämä hymyilee muutenkin. Vaikka välillä kaikki turhautti, koetetaan olla kiitollisia!

Teksti: Sara Aspela