Tikkurilan lukiossa aloitti tämän lukuvuoden alussa uusi rehtori Mari Aalto. Aalto on nyt työskennellyt talossa noin puolitoista kuukautta ja me Hälyssä kävimme jututtamassa talomme uutta tuttavuutta.

Mitä olet opiskellut ja missä?
– Ensin Turun yliopistossa luokanopettajaksi ja sen jälkeen jatkoin Jyväskylän yliopistossa opinto-ohjaajaksi. Rehtorin hallinnolliset opinnot suoritin Turun yliopistossa.
Miten päädyit rehtoriksi?
– Opettajaksi ryhtyminen oli vähän sattuman kauppa. 90-luvulla oli aika huono työtilanne, joten lähdin jatkamaan opinto-ohjaajan opintoihin. Rehtorin paikka tuli auki niin hain ja sen sain eli vuodesta 2002 olen ollut lukion rehtorina. Se ei ole ollut alunperin mikään tavoite, siinä on vaan ollut sattumaa mukana.
Kauanko olet tehnyt opettajan ja rehtorin työtä?
– Opettajan työt aloitin vuonna 1992. Olin kolme vuotta ala-asteella, sitten lähdin takaisin opiskelemaan, jonka jälkeen olin opona kolme vuotta yläasteella ja kolme vuotta lukiossa. Ja tosiaan vuodesta 2002 asti toiminut rehtorina eli saman verran kuin teillä on elinvuosia takana.

Oliko se oikea päätös?
– Onpa hyvä kysymys. Minulla oli aikoinaan opiskelupaikka myös kansantaloustieteeseen, sosiaalipolitiikkaan ja kieliä lukemaan, mutta valitsin sen luokanopettajan. Se ei ehkä ollut oikea päätös. Se ei ollut minua varten, mutta hallinnollinen työ on ehkä ollut oikea valinta. Se on enemmänkin minun rooliini sopivaa. Mutta ehdottomasti työn rikkaus on opiskelijat. Liian kauas heistä ei voi joutua. Vaikka hallintoa tykkää tehdä niin haluaa tehdä töitä myös heidän kanssa.
Miksi juuri Tiluun rehtoriksi?
– Siinäkin oli sattumaa. Rehtorin paikka tuli auki siihen aikaan, kun oli pohdittu muuttoa pääkaupunkiseudulle. Mutta myös oppilaitos itsessään on kiinnostava ja kiehtova niin oli kiva hakea tänne. Vähän samaa voisi kysyä opiskelijoilta, että miksi te tulitte tänne. Tilulla on oma maineensa ja paljon hyviä tekijöitä, kuten iso oppilaitos, sijainti ja hyvä maine, minkä takia juuri tänne.

Onko sinulla jotain tulevaisuuden suunnitelmia Tilulle?
– Tässä vaiheessa tietenkin uuden opetussuunnitelman käyttöönotto. Sen mukanaan tuomat uudistukset ja mitä kaikkea se mahdollistaakaan. Nyt kun on vasta puolitoista kuukautta ollut töissä talossa niin ensin on tutustumisvaihe ja sitten vast näkee, että mitä voisi tehdä. Mutta se uuden opetussuunnitelman sisäänajo on nyt se suuri projekti.
Mikä sinusta tulee isona?
– Ihanaa, kun tietäiskin! Niin, onko tämä eläkevirka, sitä en osaa sanoa. Avoimin mielin suhtaudun kaikkeen uuteen, mutta ei ole mitään selkeää päämäärää, että mitä kohti tällä hetkellä mennään. Tää on se juttu, mitä tällä hetkellä tehdään sata lasissa.
Mitä muuta olet kuin rehtori?
– Äiti ja puoliso. Ne on varmaan ne tärkeimmät roolit.
Kerro vitsi.
– Kaksi mummoa meni mustikkaan, toinen ei mahtunut.

Kuuluuko kana tai ananas pizzaan?
– Kumpaakin söisin pizzassa, mutta en kuitenkaan itse tilaisi.
Mikä on lempielokuvasi?
– Hyvä kysymys! Tavallisia ihmisiä (Ordinary People, 1980). En ole varmaan nähnyt sitä 90-luvun jälkeen, mutta se loi vaikutuksen kun näin sen ensimmäisen kerran.
Teksti: Kia Kukkonen
Kuvat: Meryem Arslantas