Mitä ei tapahtunut lukuvuonna 2020–21

Päättyvä lukuvuosi oli täynnä upeita asioita, joita ei koskaan tapahtunut. Lähde mukaamme Tilun upeaan lukuvuoteen, jota ei melkein ollut.

Näissäkään paikoissa ei käyty. Karttapohja Google.

Pitkin vuotta emme saaneet nauttia lahjakkaiden nuorten musiikkiesityksistä ja konserteista. Emme itkeneet ja nauraneet hienoille teatteriesityksille, jotka tavoittivat tarkasti suomalaisten nuorten arjen ja juhlan.

Oma lukunsa eivät olleet lukuisat juhlat. Emme esimerkiksi innostuneet kreisibailaamaan naamiaisgaalassa, herkistymään joulujuhlassa tai nauramaan abien toilailuille penkkareissa. Vanhojen tansseissa emme nauttineet pukuloistosta, emmekä kontanneet karkin perässä abien viimeisenä päivänä.

Myös koulun kahvilan toiminnassa oli muutoksia. Se ei ollut auki edes silloin, kun opiskelijat olivat lähiopetuksessa. Emme saaneet aamulla nuuskia herkullista pullan tuoksua tai hörpätä isoa kupillista kuumaa ja vahvaa kahvia. Nam!

Muutama pieni poikkeus tosin oli. Me nimittäin saimme nauttia kahvista ja sämpylöistä niinä muutamana päivänä, kun opiskelijat pitivät kahvilaa auki. Kuinka hämmentävää!

Tilu on tunnettu laajasta kansainvälisestä toiminnastaan. Tänä vuonna ei esimerkiksi käyty tutustumassa Euroopan synkkään historiaan Krakovassa ja Auschwitzissa. Opiskelijat eivät myöskään tutustuneet maanosamme syntyyn upeassa Roomassa. Sodankylän elokuvaleirikoulussa ei katsottu huippuohjaajien uutuuksia eikä syvennetty klassikoiden saloihin. Pohjois-Ranskan nähtävyydet jäivät kokematta monien muiden upeiden reissujen ohella.

Uutuutena tänä vuonna ei matkustettu junalla Moskovan kautta Jekaterinburgiin. Opiskelijat eivät siis oppineet venäjän kielen ja kulttuurin alkeita. Ja kylläpä Siperian tundra olikin kiehtovan kaunis – tarkoitan siis, ettei ollut! Pietarissa tilulaiset ovat käyneet jo vuosien ajan. Tänä vuonna opiskelijat eivät asuneet venäläisissä perheissä eivätkä tutustuneet Pohjolan Venetsian upeaan arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin.

Mitä jäi käteen päättyneestä lukuvuodesta?

Ainakin tietokoneen ääressä istumisesta kipeytynyt niska ja verestävät silmät – ja kaipaus olla suorassa kontaktissa ihanien opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Kaikkein parasta olivat kuitenkin ne hetket, jolloin saimme olla lähiopetuksessa, katsoa toisiamme silmiin ja nauttia Tilun hengestä.

Teksti Antti Pentikäinen ja Mila Griinari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s