Nyt on lukuviikko!

Tilun lukuviikolla käytetään kolme oppituntia kiinnostavan kirjallisuuden lukemiseen. Kaksi opettajaa vinkkaa omia suosikkejaan. Mitä teosta sinä haluaisit suositella?

Hanna Mauron suositus

Reidar Palmgren:

Kirpputori

Luen paljon ja omistan paljon kirjoja. Aina välillä siivoan kirjahyllyäni turhista hyllynlämmittäjistä. Kirjoista, joita ei syystä tai toisesta kuitenkaan ole tullut luettua. Toin Dilemman edessä olevaan kirjojen kierrätyshyllyyn kasan tällaisia kirjoja ja sittemmin unohdin asian.

Eräänä perjantaina olin lähdössä mökille muutaman tunnin junamatkan päähän tajuten, ettei mukanani ollut mitään luettavaa. Nappasin kierrätyshyllystä kirjan, joka osoittautui mielenkiintoiseksi! Kirjan päähenkilö oli niin ihastuttavan raivostuttava tyyppi, että vieläkin verenpaine nousee ajatellessani kirjaa.

Jossain vaiheessa lukukokemusta kirjan kansi alkoi näyttää yllättävän tutulta. Tajusin ottaneeni kierrätyshyllystä luettavaksi oman kirjani!

Näinpä näköjään pieni näkökulman vaihdos sai pölyttyneen hyllynlämmittäjäkirjan muuttumaan mieleenpainuvaksi lukukokemukseksi.

P.S. Huomasin, että kirjasta on tehty Teatteri Imatraan teatteriesitys. Näinköhän hyllynlämmittäjästä olisi jopa mieleenpainuvaksi teatteriesitykseksi?

Antti Pentikäisen suositus

Anniina Ljokkoi ja Liisa Kaski:

Perinnevegeä

Luen kaikkein mieluiten runoja, sarjakuvia ja näytelmiä, mutta joskus hyvä tietokirja on parasta viihdettä.

Kokkaan mielelläni, ja aika usein teen kasvisruokaa tai vegaanista ruokaa. Törmäsin loppukesällä netissä teokseen, jonka kansi ja nimi houkuttelivat tutustumaan.

Perinnevegeä-kirjassa muistutetaan suomalaisia, että karjalanpaisti tai muikkukukko eivät ole ainoita perinneruokia. Suomessa on jo satojen, ehkä tuhansien vuosien ajan tehty kiinnostavaa vegaanista ruokaa. Ennen ainekset löytyivät metsästä, nykyisin usein myös ihan tavallisesta marketista.

Esimerkiksi kauramaito ei ole mikään nykyajan keksintö. Hapankauramaidosta tehty kiisseli voisi olla kova sana esimerkiksi hipsteripiireissä.

Ruokalajeilla on mielettömiä nimiä. Maistuisiko esimerkiksi räätikkäloora, hamppuvoi, pirana, tsupukat tai mulgimaan puuro? Kymmenien reseptien lisäksi kirjassa on kiinnostavia tarinoita entisaikojen ruokakulttuurista. Suosittelen kirjaa, ja sienihepsaa päälle!

Jos haluat julkaista oman kirjavinkkauksesi joko koulun blogissa tai Instagramissa, ota yhteyttä Mila Griinariin tai Antti Pentikäiseen.

Kansikuvat: kustantajat
Otsikkokuva: Gerd Altmann/Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s