Tikkurilan lukion opettajat suosittelevat kaikille tilulaisille luettavaa syyslomaksi. Kannattaa siis käydä koulun kirjastossa ennen perjantain naamiaisgaalaa ja lainata kiinnostavaa luettavaa!
Antti Kuusela
Stephen King: Musta torni 1-8
”Musta torni on kahdeksan kirjaa ja noin 4250 sivua käsittävä sarja, jota tunnettu kauhukirjailija Stephen King kirjoitti 30 vuotta. Luin ensimmäiset kolme osaa ollessani lukiossa – tuolloin muita osia ei ollut vielä saatavilla. Osista vain yksi oli suomennettu, mutta minulla oli niin kiire saada selville, miten tarina etenee, että ostin puuttuvat osat englanninkielisinä ja luin ne läpi vajavaisella kielitaidollani.
Vuonna 2017 muistin sattuman oikusta palata Mustan tornin pariin ja mikä matka se olikaan! Kaikki kahdeksan osaa oli suomennettu, joten edessäni oli viisi uutta teosta. Viimeisen sivun kääntäessäni olin aidosti surullinen, koska tarina oli lopussa. Tällaista kokemusta en ole muiden kirjojen kanssa kokenut.
Sarjassa yhdistyvät muun muassa scifin, kauhun, fantasian sekä lännenelokuvien maailmat. Juoni on, sanoisinko “monipuolinen”, mutta en voi paljastaa siitä yksityiskohtia. Sarjasta on tehty myös elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 2017. Kuulemani mukaan se on surkea, joten älkää erehtykö katsomaan sitä.”
Maijaleena Kupiainen
Pohjoismaiset rikosromaanit
”En yleensä muista lukemisen jälkeen kirjasta juuri muuta kuin tunnelman. Lukeminen on minulle sukellus oman elämän ulkopuoliseen maailmaan. Erinomaista stressinpoistoa! Luen monenlaisia kirjoja, mutta tähän tarkoitukseen soveltuvat mainiosti pohjoismaiset murhien ratkomiset. Olen monen monta lomapäivää selvitellyt henkirikoksia esim. Maria Jungstedtin, Kristina Ohlssonin, Lars Keplerin, Camilla Läckbergin, Liza Marklundin tai Eppu Nuotion avustuksella. Christian Rönnbackan Sipoon ja Porvoon seuduille sijoittuvat Antti Hautalehto -dekkarit kuuntelen äänikirjoina Ville Tiihosen lukemana kävelylenkeillä.”
Helmi Abspoel
Frank MacCourt: Angela’s Ashes (suom. Seitsemännen portaan enkeli)
”Tämä kirja teki minuun ison vaikutuksen parikymppisenä; lukiessani nauroin välillä ääneen, välillä pyyhin kyyneleitä samaistuessani kertojan ahdinkoon. Kirja on kuvaus kirjailijan lapsuudesta puutoksen keskellä 1930-luvun Irlannissa, mutta kaiken kurjuuden lisäksi se on täynnä kiinnostavia hahmoja ja hersyvän hauskoja tarinoita, kaikki kerrottuna lapsen näkökulmasta. Aikoinaan innostuin lukemaan myös muistelmien jatkotarinan, jossa kirjailija muuttaa nuorena aikuisena siirtolaiseksi New Yorkiin. Suosittelen lukemaan kirjan alkuperäiskielellä englanniksi! Ei ole vaikea!”
Mila Griinari
Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
”Jostain syystä jotkut ihmiset edelleen nyrpistelevät nenäänsä, kun kerron lukevani sarjakuvia. Eivät varmaan nyrpistelisi, jos tarttuisivat tähän Sarjakuva-Finlandialla palkittuun teokseen. Näkymättömät kädet on voimakas lukukokemus sekä visuaalisesti että tarinan kannalta ja myös järisyttävän ajankohtainen. Sarjakuva kertoo marokkolaisista siirtolaisista ja heidän kohtaloistaan Euroopassa. Myönnän, että tämän kirjan ääressä itkin. Tämän luettuaan ei voi enää jäädä kylmäksi uutisista eikä maailman tilanteesta. Ja siinä on myös sen voima – lukija haluaa saada muutosta aikaan!”
Eeva Kenttäkumpu
Mikael Niemi: Populärmusik från Vittula (suom. Populäärimusiikkia Vittulajägältä)
Minulle pohjoissuomalainen identiteetti on aina ollut hyvin tärkeä. Jo ensisivuilta samastuin kirjan päähenkilöön vahvasti, kun hän kertoi kuinka kieli pakkasella jäi kiinni rautaan. Tämä on ainakin oman sukupolveni lapsille varmasti yhteinen kokemus.
Kirjan kertoja muistelee nuoruuttaan Tornionjokilaaksossa, ja kuinka pop-musiikki ja sen lieveilmiöt rantautuivat uskonnolliseen ja joskus aika ahdasmieliseenkin Pohjois-Suomeen. Vaikka kirjan päähenkilö elää nuoruuttaan 60-70-luvuilla, voi jokainen tunnistaa nuoruuden ihanan hulvattomuuden ja ajan, jolloin kaikki on mahdollista.
Ruotsinkielisenä kirjassa tulee vielä ilmi paremmin kieli, jota puhutaan molemmin puolin Suomen ja Ruotsin rajaa.”
Hanna Mauro
Lionel Shriver: Poikani Kevin
”Tämä on kirja, jonka meinasin jättää kesken, mutta onneksi en jättänyt! Teoksessa on valtavan suuri teema: voiko kukaan olla täydellisen paha. Pahuutta käsitellään yhden amerikkalaisen perheen elämän kautta. Tarinan alussa käy ilmi, että perheen poika on kouluampuja, joka on surmannut 11 koulutoveriaan. Lukukokemus on todella vaikuttava ja osin myös raskas, mutta teksti on helppolukuista.
Menin töihin sinä päivänä, kun ensimmäinen suomalainen kouluampuminen oli tapahtunut. Oli pysäyttävää kulkea Helsingin keskustan läpi lippujen liehuessa puolitangossa. Koulussa keskustelimme opiskelijoiden kanssa pelosta, jonka ampumistapaus herätti. Koulussa työskentelevää aihe kosketti syvältä.”
Vinkit
- Lainaa syyslomaksi kirja koulun kirjastosta. Kirjastonhoitaja Kristiina Jyränki auttaa valinnassa.
- Voit ehdottaa myös perheellesi, että kävisitte yhdessä kaupunginkirjastossa.
- Sadepäivän voi viettää hyvällä omallatunnolla uppoutuneena sohvaan ja kirjaan!
- Kokeilkaa porukalla myös ääneen lukemista toisillenne. Se on superhauskaa.
- Voit tutustua Tilun kirjaston kokoelmiin kirjaston hakuohjelmassa.
- Lukeminen kannattaa aina!
Teksti ja kuvat: Antti Pentikäinen
Päivitysilmoitus: Lukeminen kannattaa kesälläkin | Tiluttelua·
Päivitysilmoitus: Abit vinkkaavat luettavaa | Tiluttelua·
Päivitysilmoitus: Parasta lukemista | Tiluttelua·