Lukuloman (jollaiseksi syysloma on valtakunnallisesti julistettu) ja lähestyvän Tilun lukuviikon kunniaksi Häly julkaisee opiskelijoiden kirjasuosituksia.

Tilun kirjastossa on lukemattomia kirjoja. Jos sen oikean valitseminen on vaikeaa, lue nämä vinkit tai kysy kirjastonhoitajalta.
Lukeminen on tärkeää! Todistetusti ihmiset, jotka kykenevät tulkitsemaan paremmin ympärillään olevia tekstejä, pärjäävät elämässä. Pitkien tekstien lukeminen parantaa myös keskittymiskykyä. Niinpä nostamme tänä syksynä Tikkurilan lukiossa lukemisen erityishuomion kohteeksi: lukuviikolla syysloman jälkeen luetaan kirjoja kolmella oppitunnilla, koulussa on kirjanvaihtopisteitä ja viikon päätteeksi ainakin kaikki ykköset menevät Kirjamessuille.
Ja tässä alla on se kaikkein tärkein eli Tilun abien lukuvinkit – olkaa hyvä!
Eevi Kettunen
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)
Suosittelen Teemestarin kirjaa muillekin, sillä sen juoni on hyvä ja mielenkiintoinen ja se käsittelee tärkeää aihealuetta. Kirjan tapahtumat koukuttavat ja saavat lukemaan sitä lisää. Helppolukuinen ja suhteellisen lyhyt.
Dana Smyslova
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005)
Kirja perustuu faktoihin ja tosielämään, mutta osaa silti olla fiktiivinen. Kirjan juoni avautuu selkeästi ja loppu on mielenkiintoinen.
Hilla Auvinen
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (2015)
Suosittelen teosta kovasti, sillä se oli kiinnostava ja Hirvosen kerronta on sujuvaa ja viihdyttävää. Kirja käsitteli tärkeää aihetta ja kysymys, jota pohdittiin oli: ”Mitä tapahtuu vanhemmille, joiden lapsi tekee jotain pahaa?” Juoni oli mukaansatempaiseva ja kirja oli helppolukuinen.
Pinja Aro
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (2003)
Teos imaisee lukijan helposti mukaan ja siinä on kiinnostavia, masentavia teemoja liittyen geenimanipulointiin ja siihen, miten ihmiset leikkivät jumalaa. Perustuu oikeisiin tieteen ongelmiin.
Riina Änkilä
Marko Lempinen: Läpi Helvetin (2016) (Marko Jantusen elämäkerta)
Läpi helvetin oli hyvin mielenkiintoinen, ja se sai miettimään, miten joku niin korkealla oleva voi vajota niin alas. Etenkin jos jääkiekko kiinnostaa, voi kirjastakin nauttia, mutta jos ei kiinnosta jääkiekko niin vaikea tykätä näinkin jääkiekkopainotteisesta kirjasta.
Vilma Tapola
Mikko Aaltonen: JHT – Musta Lammas (2016)
Tämä kannattaa lukea, jos Cheek artistina kiinnostaa ollenkaan. Kirja on kerrottu todella rehellisesti ja se avaa paljon Jare Tiihosen eli Cheekin elämää ja häntä oppii ymmärtämään paremmin. On kiinnostavaa saada tietää, kuinka rankkaa artistin elämä voi olla.
Greta Lohi
Jere Nurminen: Kiira – ehjäksi särkynyt (2018)
Kirja kuvaa hyvin ympäristön asettamia paineita luistelumaailmassa, sitä kuinka nämä paineet vaikuttavat ihmiseen omaa hyvinvointiin. Koskettava tarina henkisestä kasvusta.
Erika Rajaniemi
Michelle Obama: Minun tarinani (2018)
Luonnollisesti Michelle Obaman teos ei ole mikään jännäri, ja sellaisiin tottuneelle kirja voi tuntua pitkästyttävältä. Kirja on kuitenkin hyvin inspiroiva ja käsittelee tärkeitä teemoja.
Jommi Koljonen
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (2009)
Teos on hauska ja viihdyttävä, mutta samalla myös pohdiskeleva. Teos käsittelee enimmäkseen pohjoismaista nyky-yhteiskuntaa. Suosittelen.
Ville Rajainmäki
Laura Gustafsson: Korpisoturi (2016)
Kirjassa oli mielenkiintoinen ja tosi ajankohtainen tarina, jossa tulivat esille esimerkiksi sinkkuus ja yksinäisyys.
Jakob Leino
Tuomas Kyrö: Nahkatakki (2001)
Kirja on monikäänteinen katsaus Suomen yhteiskuntaan ja erittäin helppo lukea.
Ellen Jumppanen
Antti Tuomainen: Parantaja (2014)
Suosittelisin lukemaan Tuomaisen kirjan, koska sen juoni on hyvin mielenkiintoinen.
Milja Stenberg
Jo Nesbø: Lumiukko (2008)
Teos toimii hyvin itsenäisenä teoksena, mutta tietenkin suositeltavaa olisi lukea Harry Hole -sarja järjestyksessä. Lumiukkoa pidetään Nordic Noirin yhtenä parhaimmista teoksista. Kirjassa on taidokas juonen rakentelu ja sujuva kerronta. Lukija voi mahdollisesti itse päätellä, kuka murhaaja on.
Verna Multisilta
Mari Jungstedt: Viimeinen näytös (2015)
Tämä on mielenkiintoinen ja siinä on helppo pysyä juonessa mukana. Aiempien osien lukeminen olisi suositeltavaa, mutta teoksen voi myös lukea pelkästään.
Amanda Nyman
Lars Kepler: Lazarus (2018)
Tämä on hyvä ja mukaansatempaava dekkari, jota ei ole helppo laskea alas, kun on päässyt vauhtiin. Kirja voi toimia itsenäisenä teoksena, mutta olisi ihan hyvä, jos lukija olisi lukenut aiemmat osat, jotta ymmärtäisi tapahtumat paremmin. Toisaalta tämä ei ole täysin välttämätöntä, sillä kirjassa avataan muiden kirjojen tapahtumia tarpeeksi, jotta uudetkin lukijat ymmärtäisivät, mistä on kyse. Aiemmat kirjat lukemalla lukija voisi kuitenkin uppoutua tähän teokseen paremmin.
Lisää lukuvinkkejä
Tilun blogin aiemmat kirjavinkkaukset löytävät täältä ja täältä.
Henriikka Tulivirran kirjavinkkaukset Instagramissa, uusi vinkki joka sunnuntai.
Lukuloma tarjoaa kirjavinkkauksia kaikenikäisille.
Kirjavinkit esittelee 6000 lukemisen arvoista kirjaa.
Lankisen lukupiirissä Facebookissa luetaan kirjoja yhdessä jääkiekkomaalivahti Kevin Lankisen kanssa.
Tekstit kokosi Mila Griinari.
Päivitysilmoitus: Parasta lukemista | Tiluttelua·