Lukeminen

Aloitus JPG

Tänä lukuvuonna panostettiin lukemiseen. Järjestimme muun muassa ensimmäistä kertaa erityisen lukuviikon, jota on tarkoitus kehittää tulevaisuudessakin. Kesän lukuhetkiä varten julkaisemme opiskelijoiden kirjavinkkejä.

Auschwitzin-tatuoija_kansi300dpi-copy

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Kirjan tarina on yksi surullisen kuuluisista selviytymistarinoista keskitysleiriltä. Lale Sokolov on Auschwitzin-Birkenau -nimisen keskitysleirin vanki. Juutalaisena hänet siirrettiin leirille täyteen ahdetussa junassa vuonna 1942. Hänen tehtäväkseen tuli monien käänteiden kautta tatuoida numerot muiden vankien käsivarsiin. Nämä tatuoinnit olivat lyhyitä numerosarjoja, jotka korvasivat vankien muut henkilötiedot mukaan lukien nimen. Työ leirin tatuoijana tarkoitti Lalelle sitä, että hän oli muihin vankeihin nähden varsin turvassa kuolemantuomiolta. Tästä huolimatta myös hän oli kuolla keskitysleirillä jyllääviin kulkutauteihin.

Yleensä en innostu lukemaan kirjoja, enkä osaa eläytyä tarinoihin mukaan, mutta tähän tarinaan pääsin suoraan mukaan. Kirja avaa paljon uusia näkökantoja ajateltavaksi. Lukiessani kylmät väreet kulkivat jatkuvasti selkääni pitkin.

Saatuani kirjan luettua, ajattelin edelleen pitkään sen tapahtumia.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille!

Eeva Merilä

Kilpikonna

Kilpikonnan kuorella

Kirja kertoo 16-vuotiaasta Aza Holmesista, joka asuu Indianapolisissa. Azalla on pakkomielteisiä ajatuksia erityisesti bakteereja kohtaan, jotka ajavat häntä syöksykierteeseen. Kirjassa Aza alkaa selvittää kadonneen miljonäärin Russell Pickettin mysteeriä ystäviensä kanssa.

Kirja on selkeästi John Greenin käsialaa, sillä myös Kilpikonnan kuorella -kirjassa on tuttuja aiheita: rakkaus, ystävyys, rikos sekä päähenkilön Aza Holmesin haasteet. Kirjaa kuunnellessa käy selville, ettei Green halunnut kaunistella Azan pakkomielteisiä ajatuksia yhtään. Aza esimerkiksi ajattelee kirjassa useaan otteeseen kehossaan eläviä bakteereja ja ajautuu usein näiden asioiden syöksykierteeseen. Muutamat kirjan kohtauksista tuntuvat kuunnellessa jopa ahdistavilta päähenkilön tunteiden vuoksi. Kuitenkin Azan ja miljönäärin pojan Davidin suhde tuo kaikelle tälle vastapainoa.

John Green onnistui taas luomaan kirjaansa uskottavan kuvauksen nuoren elämästä. Mukana on myös paljon jopa filosofista pohdintaa liittyen maailmaan ja ihmisiin. Kaiken kaikkiaan pidimme kirjasta, henkilöhahmoista sekä niiden kehittymisestä kirjan aikana.

“Romanttisessa suhteessa oli eräitä juttuja jotka herättivät minussa ahdistusta, kuten 1. Suuteleminen, 2. Pakko valita sanansa niin ettei loukkaa toisen tunteita, 3. Se että vain pahentaa asioita yrittäessään pyytää anteeksi, 4. Se että elokuvissa on pakko pitää toista kädestä, vaikka kädet ovat hikiset ja hiki alkaa sekoittua, 5. Se että toinen kysyy ”Mitä ajattelet?” Ja siihen pitää vastata tyyliin ”Kulta, ajattelen sinua”, vaikka todellisuudessa ajattelee sitä, että lehmät eivät voisi elää jos niiden elimistössä ei olisi bakteereja, mikä taas tarkoittaa että lehmät eivät ole riippumattomia olentoja, mutta sellaista ei voi sanoa ääneen, joten on pakko valita, valehteleeko vai vaikuttaako omituiselta”

Aza Holmes, Kilpikonnan kuorella (s. 46)

Milla Kanerva ja Ella Nieminen

mainImage_2ce3959f-2f3c-4520-a970-2eaf1bd427fe_4000x@2x.progressive

Wanted

Kirja kertoo entisen Cannonballin jäsenen Janne “Nacci” Tranbergin rikollisurasta ja siitä, miten hän päätyi jengielämään. Kirja on kirjoitettu Tranbergin näkökulmasta. Teos oli kiinnostava, ja sitä halusi lukea, tai no kuunnella eteenpäin. Kirjassa oli paljon puhekieltä ja kiroilua, joten se tuntui paljon luontevammalta. Hyvä kirja kaiken kaikkiaan.

Lauri Harle

kutsu minua

Kutsu minua nimelläsi

André Aciman kirjoittama Kutsu minua nimelläsi on kahden nuoren miehen välinen rakkaustarina. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun italialaiseen maaseutukylään. Tarinan päähenkilöt ovat 17-vuotias Elio ja 24-vuotias Oliver .

Tarinan kuvailu on realistista, herkkää ja aitoa, ja juoneen on helppo hypätä mukaan. Kirja on myös hyvin puhutteleva ja saa aikaan erilaisia tuntemuksia. Varsinkin romaanin alussa asioita kuvaillaan pitkillä ja monimutkaisilla virkkeillä, mikä saattaa tehdä joillekin lukemisesta vaikeaa tai pitkäveteistä. Romaanissa tunteita kuvataan paljon, jolloin päästään kunnolla hetkeen mukaan sekä henkilöiden ajatusmaailmaan.

Suosittelemme kirjaa niille, jotka pitävät romansseista sekä ovat tottuneet lukemaan romaaneja, koska kirjassa on melko rauhallinen ja hitaasti kulkeva juoni.

Kirja saattaa kiinnostaa erityisesti nuoria, koska kirjan päähenkilöistä toinen on 17-vuotias. Itselle oli ainakin helppo ja mukava eläytyä päähenkilöiden tuntemuksiin, koska on saman ikäinen.

Heidi Blomster, Siiri Louhelainen ja Helmi Sonkeri

2 responses to “Lukeminen

  1. Päivitysilmoitus: Pääkirjoitus | Tiluttelua·

  2. Päivitysilmoitus: Parasta lukemista | Tiluttelua·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s